3096 päivää (2011)
on tunteita raastava teos, jonka Natascha Kampusch on yhdessä Heike Gronemeierin ja Corinna Milbornin kanssa
henkilökohtaisista kokemuksistaan luonut. Alkuperäisteos on saksan kielisenä,
joka on julkaistu vuonna 2010. Teos on käännetty yli 30 eri kielelle ja se on
todella suosittu. Se kertoo Natascha Kampuschin nuoruuden tapahtumasta, kun
hänet yllättäen siepattiin koulumatkallaan hänen ollessaan kymmenen vuotias.
Teoksen kansikuva on kuva teoksen päähenkilöstä, Natascha
Kampuschista. Muita kuvia koko kirjassa ei esiinny. Kansikuva ei kerro
itsessään kirjan tapahtumista mitään muuta kuin Kampuschin ulkonäön, jonka
avulla siis pystyy hahmottamaan minkä näköisestä henkilöstä on kysymys. Kansikuva
on tarinan tunteen mukaisesti väritelty laimein ja punaisen väreillä, jotka kuvaavat tarinan tunnetilaa.
Teksti on jaoteltu hyvin, sillä aluksi Kampusch käsittelee
hänen lapsuuttaan, sitten aikaa sieppauksen uhrina ja lopulta sen, miten hän
pääsi vapaaksi. Alussa hän kertoo kuinka hänellä oli ollut vaikea lapsuus ja
kuin sattumalta sieppaaja valitsi juuri hänet sieppauksen kohteeksi. Lisäksi
juuri sieppauspäivänä 2.3.1998 hän oli äidilleen vihainen ja juuri sinä aamuna
lähti kouluun suuttuneena sanomatta äidilleen mitään. Kampusch kertoo myös, kun
hän nuorena luki paljon uutisia liittyen erilaisiin lasten sieppauksiin. Sieppausten
uhrit olivat usein todella kauniita ja hoikkia. Uutisissa kerrottiin, kuinka
sieppauksen kohteeksi joutuneiden ruumiita oli löydetty metsistä ja niissä
näkyi raiskauksen jälkiä ja monia muita vakavan oloisia pahoinpitelyistä
koituvia ruhjeita. Kampusch ei olisi ikinä uskonut, että juuri hän olisi joutunut
sieppauksen kohteeksi, koska silloin hän oli ylipainoinen ja kuvaili hiuksiaan ruskeiksi
tasaisen otsatukan kera. Toisin kuitenkin kävi.
Kampusch joutui olemaan kahdeksan ja puoli vuotta vankina eristyksissä ulkopuolisesta maailmasta 2.3.1998 - 23.8.2006. Noin kuuden vuoden päästä sieppauksesta hän kuitenkin pääsi hetkeksi pois tyrmästä ja tajusi, kuinka kaukana hän oikeasti oli ollut todellisesta elämästä ja mietti, etsisikö kukaan häntä enää ja kaipaisiko hänen äitinsä oikeasti häntä vielä, sillä Priklopil oli uskotellut hänelle vuosien varrella että kukaan ei enää kaivannut häntä. Kampuch kuitenkin piti päänsä ja piti kiinni ajatuksesta, että hän oli yhä olemassa ja hänet muistettiin vielä. Kaikki nuo vuodet hän sieti karmivaa kidutusta, jota ei varmasti kovinkaan moni olisi sietänyt ja nyt hän kertoo tämän tarinansa kyseisen teoksen muodossa.
Kampusch joutui olemaan kahdeksan ja puoli vuotta vankina eristyksissä ulkopuolisesta maailmasta 2.3.1998 - 23.8.2006. Noin kuuden vuoden päästä sieppauksesta hän kuitenkin pääsi hetkeksi pois tyrmästä ja tajusi, kuinka kaukana hän oikeasti oli ollut todellisesta elämästä ja mietti, etsisikö kukaan häntä enää ja kaipaisiko hänen äitinsä oikeasti häntä vielä, sillä Priklopil oli uskotellut hänelle vuosien varrella että kukaan ei enää kaivannut häntä. Kampuch kuitenkin piti päänsä ja piti kiinni ajatuksesta, että hän oli yhä olemassa ja hänet muistettiin vielä. Kaikki nuo vuodet hän sieti karmivaa kidutusta, jota ei varmasti kovinkaan moni olisi sietänyt ja nyt hän kertoo tämän tarinansa kyseisen teoksen muodossa.
Teoksesta saa esille raakoja asioita ja nuorempana en olisi ollut valmis lukemaan kyseistä kirjaa. Sieppaaja Priklopil oli psykologisesti sairas. Jos Kampusch ei totellut Priklopilin käskyjä, saattoi tämä noin vain pahoinpidellä Kampuschia ja pitää häntä nälässä. Hän laihtui vankiaikanaan hyvin paljon ja oli joskus jopa lähellä nälkäkuolemaa. Hän sai pahoja ruhjeita ympäri kehoaan pahoinpitelyistä ja jopa joitakin luita saattoi joskus olla murtuneena.
Koskaan ei
saatu varmaa selvyyttä, että miksi Priklopil sieppasi juuri Natascha
Kampuschin, joka oli hyvin erilainen kuin muiden lähellä tapahtuneiden
sieppausten uhrit. Priklopil oli psykologisesti hyvin sairas, mutta teolle ei
saatu selvyyttä, koska Priklopil teki itsemurhan samana päivänä, kun Natascha
oli päässyt karkuun häneltä.
Teoksen on pääasiassa kirjoittanut Natascha Kampusch omien kokemustensa
perusteella. Kampusch kuvaa tapahtumia omasta näkökulmastaan ja hän on ainoa, joka ne pystyy todistamaan. Hän oli ainoa Priklopilin kanssa,
jotka tiesivät, että hän oli Priklopilin sieppauksen kohteena ja mitä kaikkea
Priklopil oli hänelle aiheuttanut. Priklopililta ei saa todisteita tapahtumista
hänen itsemurhansa takia ja lisäksi luultavasti kukaan muu ei tiennyt
Priklopilin suunnitelmista ja niiden toteuttamisesta. Teos on tosielämästä
kertova tarina, joka kertoo siis Natascha Kampuschin sieppauksesta ja hänen
tuskallisista vuosistaan sieppaajansa vankina. Teksti on helppolukuista ja se sisältää joitakin puhekilessä käytettyjä pätkiä, mutta on kuitenkin pääasiallisesti selkeää kirjakieltä.
Kirja on mielestäni todella hyvä sillä on hienoa, että Kampusch on pystynyt tuomaan esille koko tarinan. Hän oli kuin olikin tarpeeksi vahva
paljastamaan yksityiskohtaisesti koko vankeusaikansa, joka tietysti jätti hänen
sisälleen tietynlaisen pysyvän vankilan. Psykologisesti nuo vuodet siepattuna
aiheuttivat hänelle pysyviä traumoja, joita hän todennäköisesti vieläkin ja
koko loppuelämänsä joutuu käymää läpi. Kahdeksan ja puoli vuotta sieppauksen uhrina
psykopaatin kotona ei todellakaan ole ollut helppoa aikaa. Itse opin kirjasta uutena asiana ainakin se, että Kampusch oli todella vahva ikäisekseen ja maailma on kaikkea kamalaa täynnä.
Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat siis tietysti kiinnostuneita tästä
Kampuschin tapauksesta tai muuten vain haluavat lukea todellisia tarinoita
ihmisten koettelemuksista elämänsä varrella. Itse pidin kirjasta ja voin sitä
suositella, vaikka Kampusch ei todellakaan jättänyt pienempiäkään raakoja
yksityiskohtia mainitsematta. kirja sai minut ainakin ajattelemaan, että
maailma on aina raaka ja minä hetkenä tahansa se voi kääntyä aivan ylösalaisin.
Kiitokset tästä Natascha Kampuschille, kun on päättänyt kertoa ja julkaista
tarinansa.
Voisit vielä havainnollistaa tuota tapaa, jolla teos on kirjoitettu. Perusasiat tulevat kyllä selkeästi esiin.
VastaaPoista