Kirjailija joka kadotti kirjaimet ja muita mielen arvoituksia, Oliver Sacks

Kirja on Oliver Sacksin Kirjailija joka kadotti kirjaimet ja muita mielen arvoituksia (2011). Kirjan englanninkielinen alkuteos on nimeltään The Mind’s Eye, joka ilmestyi vuonna 2010. Kirjailija Sacks itse oli neurologian ja psykiatrian professori. Hänen tunnetuin teos on Mies joka luuli vaimoaan hatuksi (1985). Sacks kuoli syöpään vuonna 2015, 82-vuotiaana.

Kirjan kannen hallitseva väri on keltainen, kuvasta erottuu ihmishahmo, joka pitelee päätään. Kyseinen pään pitely kuvaa hyvin teosta, koska se käsittelee juuri neurologisia sairauksia. Kannessa lukee tietysti myös teoksen nimi, kirjailija ja kustantaja. Muuten teoksessa ei ole muita kuvia kuin kirjailijan oma kuva etukannen sisäpuolella. Kirjassa ei ole käytetty enempää erityisiä visuaalisia keinoja. Kirjan taittotyyli on staattinen eli sivut noudattavat suurinpiirtein samaa rakennetta.

Teos koostuu esipuheen lisäksi seitsemästä erilaisesta kappaleesta, tarinasta. Useampi niistä koskee ulkopuolisia henkilöitä, jotka ovat ottaneen yhteyttä Sacksiin omien vaivojensa takia. Kaksi kappaleista koskee Sacksin henkilökohtaista elämää. Toinen niistä sisältää pätkiä hänen päiväkirjakirjoituksistaan vuosilta 2005-2009, jolloin Sacks sai oman syöpädiagnoosinsa melanoomasta, joka oli muodostanut kasvaimen oikean silmän taakse. Itseasiassa koko teos on omistettu Sacksia tuolloin hoitaneelle tohtori David Abramsonille. Toinen kappaleista ei ole niin henkilökohtainen, mutta siinä Sacks kertoo omasta ”kasvosokeudestaan” sekä useiden eri ihmisten kokemuksista. Omassa esimerkissään Sacks kertoo kuinka hän oli ollut pitkäaikaisen terapeuttinsa vastaanotolla ja sieltä lähtiessään hän näki terapeutin tämän vastaanottonsa aulassa. Sacksista mies näytti tutulta mutta hänellä ei ollut hajuakaan kuka se oli. Muissa kappaleissa eri ihmiset ovat ottaneet yhteyttä Sacksiin jonkin neurologisen vaivan vuoksi.

Kirjan aloitus on simppeli esipuhe, jossa Sacks kertoo omaa lääketieteellistä taustaansa. Hänen molemmat vanhempansa ja isoveljet ovat kaikki lääketieteellisellä alalla, jonne hän päätyi itsekkin. Sacks myös kiittää kymmeniä työtovereitaan ja muita tuttuja, jotka tekivät kirjan luomisesta mahdollista. Kirja loppuu listaan erilaisesta kirjallisuudesta sekä hakemistoon.

Teos käsittelee siis neurologiaa ja aivojen toimintaa erilaisten onnettomuuksien jäljiltä. Esimerkiksi kuinka aivot palautuvat aivohalvauksen tai aivoverenvuodon jälkeen, millainen vaikutus sillä on ihmisen normaaliin elämään. Aivohalvauksesta voi seurata jonkinasteinen aleksia eli visuaalisen agnosian erityinen muoto, kyvyttömyys tunnistaa kirjoitettua kieltä.

Kappaleessa Kirjailija joka kadotti kirjaimet kanadalainen kirjailija Howard Engel oli nukkuessaan saanut aivohalvauksen ja aamulla hyvinvoivana herättyään hän ei kyennyt enää lukemaan. Normaalit englanninkieliset aakkoset näyttivät hänestä kreikalta tai heprealta. Halvaus oli vaikuttanut aivojen näköalueeseen, jonka seurauksena näkökenttään muodostui sokea piste ja arkisten esineiden tunnistamisestakin tuli vaikeaa. Howard Engel pystyi kuitenkin kirjoittamaan eli hän kärsi aleksiasta ilman agrafiaa. Kirjailija kehitteli omia tapojaan selviytyä ajatuksesta ettei hän välttämättä enää koskaan lukisi. Hän kokeili äänikirjoja, mutta ne eivät tuottaneet samanlaista nautintoa kuin lukukokemus itse. Kuukausien kuluessa Engelin aleksia lievittyi hieman eli hän kykeni tunnistamaan jo kirjaimia, mutta vain yksitellen ei sanoina. Engel teki kovasti töitä ja sai halvauksensa jälkeen julkaistua useamman kirjan.

Toisessa kappaleessa Henkiin herätetty yleisesti terve ja pirteä Patricia H. löydettiin kotoaan koomaan vaipuneena aivoverenvuodon seurauksena. Leikkauksesta toivuttuaan Patricia kärsi ”kroonisesta vegetatiivisesta tilasta” eli hänen refleksinsä olivat tallessa, mutta minkäänlasta tietoisuutta ei ollut. Muutaman viikon kuluttua Pat toipui tästä tilasta ja jäljellä oli afasia. Afasia tarkoittaa puhekyvyn menettämistä, mutta taudissa itse puhuminen ei katoa vaan kielen ymmärtäminen ja ilmaiseminen. Pat siirrettiin kuntoutuslaitokseen, jossa hän aloitti toipumisen. Hän alkoi pikkuhiljaa ymmärtää sanojen merkityksiä ja pystyi itse tuottamaan muutamia sanoja. Pat kehitti oman ”raamattunsa”, jonka avulla hän kykeni jossain määrin ilmaisemaan itseään tai mitä halusi tehdä. Useamman vuoden jälkeen Pat ei vieläkään kyennyt itse tuottamaan oikeita lauseita ja ilmauksia.

Osa lukemastani oli minulle täysin uutta, muutamasta jutusta olin kuullut. Sacks kuvaa asioita erittäin hyvin ja niistä saa selvää näin maallikkokin. Käsitykseni ihmisaivojen toiminnasta on tähän asti ollut ihan perustasolla. Nyt tämän kirjan lukemisen myötä opin paljon uusia mielenkiintoisia asioita, kuten mitä aikaisemmin mainitut termit aleksia ja afasia tarkoittavat ja sisältävät sekä miten eri tavoin ihminen ja aivot voivat korvata menetettyjä ominaisuuksia. Kirja pisti myös miettimään, mitä jos samanlainen onnettomuus sattuisi omalle kohdalle.

Oliver Sacks pyrkii lähestymään lääketiedettä hyvin inhimillisellä tavalla. Hän kyseenalaistaa rajaa normaaliuden ja sairauden välillä. Hänen asiantuntemuksensa näkyy vuosien lääketieteen kokemuksena. Sacksin näkökulma aiheisiin on ammatillinen, mutta hän lähestyy niitä myös ystävänä ja kohtalontoverina.

Teoksen lähteenä on pääasiassa ihmiset. He kertovat Sacksille oman tarinansa ja Sacks lähtee käsittelemään sitä. Faktan ja mielipiteen voi aika hyvin erottaa toisistaan. Suurin osa tekstistä on lähinnä Sacksin omaa mielipidettä ja suhtautumista maailmaan, mutta faktaa on pakko olla mukana, koska kyse on kuitenkin tieteestä. Kirjan ajankohdasta ei ole mennyt niin kauaa, että se sisältäisi sen enempää vanhentunutta tietoa. Aivotutkimuksissa edetään koko ajan ja tehdään läpimurtoja, mutta perusta on silti sama. Erikoissanastoa teoksessa on melko paljon, ne kuitenkin selitetään hyvin.

Kohderyhmä on aiheeseen perehtyneet tai ylipäätään vain kiinnostuneet. Sen myötä sitä voikin suositella henkilöille joita kiinnostaa neurologia.